gallery/remax247_trans_logo

ONLINE AJANAVARAUS

PÄÄKAUPUNKISEUDULLA varttuneena tunnen myynti-alueeni erittäin hyvin. Olen hyvin alalle koulutettu, kokenut ja motivoitunut työhöni. Laadukas palvelu asunnon arviosta aina kaupantekoon asti. Kaikki siis mitä huippukauppaan tarvitaan. Tiedän miten asunnot myydään ja ihmiset palvellaan hyvin, huumoria unohtamatta.

Olen 1971-syntynyt Espoolainen, välillä myös Helsingissä ja Hollolassa asunut kiinteistönvälittäjä. Ensimmäinen työ kiinteistönvälityksen parissa oli jo vuonna 2005. Siitä matka on jatkunut isoilla ketjuilla työskentelemällä ja alan tutkintoja hankittiin matkan varrella (LKV, LVV, KIAT, NHS). Asiakaspalvelua ja yrittäjyyttä olen harjoittanut jo vuodesta 1992 ravintola-alalla ensin työntekijänä ja 2000-luvun alusta yrittäjänä. Vuonna 2010 siirryin RE/MAX toimiston vetäjäksi Espooseen Suomenojalle, ja toisen RE/MAX toimiston perustin vuonna 2014 Tapiolaan. Vuoden 2017 kesällä päätin siirtyä tekemään pelkästään sitä mitä rakastan, kiinteistönvälitystä.

Tyytyväiset asiakkaat ovat tämän työn ehdoton suola. Varsinkin vanhan asiakkaan soitto tai uuden asiakkaan soitto suosituksesta ovat aina mieltä lämmittävä kokemus! Se kertoo aina minulle työn arvosta ja antaa lisää potkua työpäivääni.

Välittäjänä olen periksiantamaton, tuloshakuinen ja positiivinen, ja sen voivat tyytyväiset asiakkaani todistaa. Kaikki asunnot voidaan myydä kun työ tehdään laadukkaasti ja sanaa luovuttaminen ei tunneta. Sinnikkään myyntityön ansiosta olenkin tehnyt satoja asunto- ja kiinteistökauppoja ja olen saavuttanut menestystä. Vuonna 2018 olin RE/MAX Suomen myyjälistan sijalla 7. n. 400 välittäjän joukossa ja siten myös Espoon toimistojen menestynein välittäjä. Töitä teen suomen- ja englannin kielellä. 

Vapaa-aika menee perheen, kahden tytön, vaimon ja neljän Jack Russelin terrierin parissa. Myös laskettelua, elokuvia, kuntosalia, kalastusta, matkustelua sekä hyvää ruokaa ja juomaa pyritään mahduttamaan elämään sopivassa suhteessa.

Välittäjäsi, Petter Frisk

gallery/remaxclassic2019-0325
gallery/petterf rajattu_1

PETTER

www.000webhost.com